Luulen, että moni ajattelee uskovaisen uskon perustuvan siihen, miten jotkut ihmiset ovat tehneet vaikutuksen häneen. Itse olen kasvanut uskovaisessa perheessä ja siksi, moni voi kuvitella, että olen manipuloitunut uskomaan Raamatun Jeesukseen. Joku ehkä ajattelee, että uskovaisen perheen lapsi ei kovin helposti pysty tai halua kyseenalaistaa uskoaan. Kuvitellaan, että me työnnämme uskoa kyseenalaistavan tieteen pois, koska emme halua uskomme horjuvan. Ehkä pahin harhaluulo on, että puhuisimme Jeesuksesta siksi, että näin meidät on opetettu ajattelemaan.
Olen miettinyt usein sitä, mitä minulle tapahtui ollessani 12-vuotiaana muiden lasten kanssa leirillä olevassa rukousillassa. Ymmärrän hyvin, että ulkopuolinen saattaa ajatella, että lasten rukousillassa voi suuret tunteet ryöpsähdellä ja pienen lapsen päässä voi tapahtua kaikenlaista. Jos kyse olisi ollut kohdallani vain tunnemyrskystä, niin se olisi haalistunut ja unohtunut melko nopeasti. Pystyn vieläkin muistamaan sen, miten koin pienenä ihmisenä kohtaamisen suuren Jumalan kanssa. Se on käsittämätön asia, kun tähtiä ja maailman ihmeellisyyttä ja suuruutta katsellessamme ymmärrämme, että Jumala on todella suuri. Hänen käsivarsillaan lepää koko tämä kaikkeus. Ja siitä huolimatta Hän näyttää olevan äärimmäisen kiinnostunut pienistä ihmisistä. Kaksi niin erilaista todellisuutta: pieni ja rajallinen ihminen sekä suuri ja täydellinen Jumala. Silti juuri nuo kaksi sopivat täydellisesti toisilleen. Jumala on syvästi rakastanut ihmisiin, jotka Hän on luonut tänne omaksi kuvakseen.
Jumalan läheisyydessä on ihmeellistä olla. Siihen liittyy niin monia ulottuvuuksia ja valtavia vaikutuksia. Siihen liittyy ihmeellinen täyteys. Siihen liittyy valtava sisäinen rauha, joka työntää pois kaikki murheet. Siihen liittyy käsittämätön rakastetuksi tulemisen tunne. Siihen liittyy se, että elämäntarkoitus kirkastuu: emme ole täällä itseämme tai omia nautintojamme varten, vaan rakastamisen vuoksi. Siihen liittyy ihmeellinen sisäinen vahvistuminen ja tarmokkuuden löytyminen. Jumalan läheisyydessä ihminen tunnistaa, että mikään muu tässä maailmassa ei voi antaa hänelle niin paljoa, kuin Jumala omassa todellisuudessaan. Rakkaus Jumalaan ei tarvitse toisen ihmisen opetusta eikä manipulointia. Rakastuakseen Jumalaan ihminen tarvitsee vain pienen kosketuksen Jumalalta.
”Sun läsnäolossas mun sydän huokaisee: Ei kaltaistas oo, ei kaltaistas oo…”