Oljen korsi
Kävelin viljavainioiden halki, mistä oli juuri vilja puitu. Mikä aromikas tuoksu leikatusta viljasta kuulakkaassa syysaamussa!
Muistui mieleeni, kun Jeesus ja opetuslapset kulkivat sapattina viljapeltojen halki. Opetuslapset katkoivat tähkäpäitä nälkäänsä. Fariseukset nuhtelivat heitä. Jeesus, joka oli sapatin Herra, vastasi: ”Jos te ymmärtäisitte, mitä tarkoittaa: Laupeutta minä tahdon, enkä uhria, niin ette tuomitsisi syyttömiä. ” Sapattina on lupa tehdä hyvää. (Matt.12:1-8)
Samoin Ruut, kun maahan tuli nälänhätä, poimi pellolta viljan tähkiä.
Katsellessani oljenkorsia pellolla, ajatuksiini tuli sanonta: ”Tarttuu, kuin hukkuva oljenkorteen”. Hukkuvalle mahdoton ajatus, mutta jäljelle jää toivon kipinä.
Ajaudumme joskus elämässämme toivottomalta tuntuviin tilanteisiin. Tulee suuria vastoinkäymisiä. Toteamme, että tilanne on mahdoton. Kuinka tästä eteenpäin?
Muistamme uskon isämme Abrahamin elämänvaiheet. Hän sai Jumalalta lupaukset jälkeläisistä, kuin tähtiä taivaalla. Hän sai lupauksen pojasta, Iisakista. Hän joutui myös suureen koetukseen, jossa vaadittiin lujaa uskoa. Tuli uhrata Iisak polttouhriksi. Abraham uskoi ja toivoi vaikka ei toivoa ollut. (Room.4:18) Hän sanoi: Jumala voi kuolleistakin herättää. Iisakin kysymykseen, ”Missä on uhri?” hän vastasi: ”Jumala kyllä katsoo itselleen lampaan uhriksi. (1.Moos.22:1-19) Pässi oli takertunut sarvistaan orjantappurapensaaseen.
Rakentamisessa käytetään erilaisia aineksia, myös olkia. Kunkin työ tulee näkyviin. Tuli koettelee jokaisen rakennuksen. Jonka rakennus kestää, saa palkan, jonka työ palaa, kärsii vahingon. Itse hän pelastuu kuin tulen läpi. (1.Kor.3:10-15) Jäljelle jää pelastuksen toivo. (1.Tess.5:8-11)
Toivo ei saata häpeään. Toivo on meille, kuin sielun ankkuri, varma ja luja. (Hebr.6:19)
Abraham odotti ja toivoi kärsivällisesti, mitä oli luvattu (Hebr.6:13-20)
Pidetään toivon kipinää yllä, ei anneta sen sammua. Olkoon se meille oljenkorsi tämän kaaokseen joutuneen maailman keskellä.
Syysterveisin Merja Järvinen