”Kun Pyhä Henki tulee teihin”

On hämmästyttävää, miten täydellisesti Jumala aloittaa työnsä ja tekee sen
aina loppuun asti täydellisesti. Jeesus eli edeltä suunnitellun elämän täyttäen
kaikki profetiat messiaasta. Kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Jeesus
toimitti meitä varten täydellisen lunastuksen. Jeesuksen sovitustyön ansiosta,
meistä tulee Jumalan lapsia. Sen jälkeen, kun Jeesus oli näyttäytynyt
opetuslapsilleen ylösnousseena, olisi voinut kuvitella, että evankeliumi on valmis,
koska opetuslapsillahan oli jo valtava tarina kerrottavana. Sitten Jeesus
sanookin: ”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa sitä, minkä Isä on
luvannut ja minkä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät
kastetaan Pyhässä Hengessä pian näiden päivien jälkeen.” Apt.1:4-5
Vietämme toukokuulla helluntaipäivää, joka muistuttaa meitä Pyhän Hengen
vuodatuksesta. Lukiessamme Uutta Testamenttia, voimme huomata, että Pyhän
Hengen osuus Jumalan lapseksi tulemisessa ja Jumalan lapsena olemisessa on
valtava. Haluaisinkin yhdessä koko seurakuntamme kanssa syventyä
helluntaipäivänä eli 19.5. tutkimaan, mitä kaikkea Pyhä Henki tekee meissä.
Voimme huomata, että uudestisyntyminen tapahtuu Pyhän Hengen
vaikutuksesta: Joh.3:5,8
Huomaamme, että kristityn luonne kasvaa Pyhässä Hengessä: Gal.5:22-23
Varmuus pelastuksesta ja Jumalan lapseudesta perustuu Pyhän Hengen työhön:
Room.8:16; 2:Kor.1:22
Johdatus elämässämme perustuu Pyhään Henkeen: Room.8:14
Ihmeet ja tunnusteot ovat Pyhän Hengen toimintaa: 1.Kor.12:4-11
Voisi sanoa, että turvautuessamme Jeesukseen, Pyhä Henki aloittaa meissä
työnsä ja Hänen vaikutuksensa tulee meille arkipäiväiseksi. Kukaan meistä ei
halua omistaa pelkkää uskovaisuuden ulkokuorta, vaan haluamme sen voiman,
josta Uusi Testamentti puhuu. Uskon, että jokaisella uskovaisella on
puhuttelevia kokemuksia Pyhän Hengen vaikutuksesta. Jumala ei jätä meitä
tyhjiksi, vaan on kanssamme joka päivä. Helluntailaisuus parhaimmillaan on tuon
voiman tuntemista.
Terveisin Joni Hulkko

Jaa:

Lisää luettavaa

Uskallatko päästää irti

Jeesus sanoi: ”Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaaelämänsä minun tähteni, pelastaa sen.” Luuk.9:24Olemme saaneet ihmeellisen elämän lahjan Jumalalta. Vaikka se

Jumalan huolenpito, osa 2

Jumalan huolenpito, osa 2Jumala haluaa osoittaa meille rakkauttaan. Hän haluaa, että me mahdollisimmansyvästi tiedostamme, että Hän rakastaa meitä. Jumalan rakkaus ilmenee meillemonella tavalla. Ehkä kuitenkin

Jumalan huolenpito, osa 1

Jeesus antoi meille tärkeän ohjeen vuorisaarnassaan:”Älkää mistään murehtiko sanoen ’Mitä me syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mitäpuemme päällemme?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen

Kutsuttu seuraamaan Jeesusta

Silloin tällöin ja aika useinkin innostun lukemaan tai kuuntelemaan jotain syvällistäteologista opetusta. Arvostan todella paljon loogista ja tervejärkistä ajattelua, kunRaamatun asioita selvitetään. Joskus jonkun asian

Lähetä esirukous

Kirjoita alle esirukousaiheesi, niin rukoilemme puolestasi seurakunnassamme.