Kiitollinen mieli

Monesti huomaan ainakin itseni ajattelevan negatiivisesti asioista. Sää ei tunnu sopivalta, sieltä täältä kolottaa, nukkuminen ei onnistu, muutenkaan asiat eivät tunnu järjestyvän ajatusteni tai toiveitteni mukaisesti. On ahdistavaa tunnetta ja mieli maassa.

Tutkimusten mukaan negatiivisella asenteella on vaikutusta terveyteemme. Negatiivisuus voi aiheuttaa mm. stressin lisääntymistä, verenpaineen nousua, vastustuskyvyn heikentymistä, kroonisten sairauksien pahentumista, henkisen hyvinvoinnin ja terveellisten elämäntapojen heikentymistä. Lopulta ihminen ei enää näe elämässään olevia pieniä eikä suurempiakaan ilonpisaroita, eikä sitä hyvää, mitä hänellä on. Jumala haluaa meidän olevan kiitollisia ihmisiä, eikä sellaisia, jotka nurisevat, valittavat ja etsivät vikoja. Juuri kielteisestä asenteesta johtuen Israelin kansakin joutui vaeltamaan erämaassa 40 vuotta, ennen kuin pääsivät Luvattuun maahan.

Raamattu kuitenkin kehoittaa meitä iloitsemaan aina Herrassa FIL 4:4. Maailmassa tapahtuu paljon vakavia asioita, joista meidän täytyy olla tietoisia ja valmistautua niihin. Samalla kuitenkin Jumalan henki vaikuttaa elämässämme ja voimme rentoutua ottamaan elämän vastaan sellaisena, kuin se meille annetaan hermoilematta ja hätäilemättä. Kaikista pelottavista asioista huolimatta, joita maailmassa koko ajan tapahtuu, voimme sanoa: ”Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt, riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä”. PS 118:24.

”Terveydeksi on iloinen sydän, mutta murtunut mieli kuivattaa luut”. SNL 17:22. Kiitolliset ja positiiviset ajatukset eivät synny itsestään. Voimme rukoilla Taivaan Isältä apua ja voimia, että voisimme oppia myönteistä ja kiitollista asennetta elämään. ”Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee ja myös minun ruumiini saa asua turvassa”. PS 16:9. Voimme nauttia ja olla kiitollisia ihan tavallisista arjen asioista, jos vain niin päätämme. Meillä on maassamme rauha, omat kodit, työtä, ruokaa, vaatteita, kaunis luonto jne… Pyhän hengen avulla voimme nauttia aivan kaikesta, mitä teemme kaikkina elämämme päivinä.

”Suuri voitto onkin tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa”. 1 TIM 6:6. Vaikka meillä ei juuri nyt olisi kaikkea, mitä haluaisimme tai tarvitsisimme, voimme silti pysyä myönteisinä, menettämättä toivoamme. Olkaamme tyytyväisiä siihen, mitä Jumala on meille antanut, keskittymättä niinkään siihen, mitä meiltä puuttuu. Pidetään kiinni toivosta ja Jumalan huolenpidosta kaikilla elämämme osa-alueilla. Hyväksytään, arvostetaan ja rakastetaan lähimmäisiämme Jumalan ehdottoman rakkauden osoittamalla tavalla.

Isä, kiitämme sinua siitä, että meillä uskomalla Sinuun on varmuus ikuisesta elämästä taivaassa. Auta meitä olemaan kiitollisia siitä, millaisiksi olet meidät luonut ja mitä olet meille antanut. Kiitämme Sinua siitä, että elämällämme on tarkoitus ja päämäärä. Tänään haluamme olla kiitollisin mielin, iloisia ja tyytyväisiä.

Leila Pusa

Kihniön helluntaiseurakunta

Jaa:

Lisää luettavaa

Älkää eksykö

Johannes varoittaa kirjeessään: ”älkää uskoko jokaista henkeä” (1.Joh.4:1). Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: ”Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra Herra, emmekö me sinun nimessäsi profetoineet, sinun nimessäsi

Uskallatko päästää irti

Jeesus sanoi: ”Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaaelämänsä minun tähteni, pelastaa sen.” Luuk.9:24Olemme saaneet ihmeellisen elämän lahjan Jumalalta. Vaikka se

Jumalan huolenpito, osa 2

Jumalan huolenpito, osa 2Jumala haluaa osoittaa meille rakkauttaan. Hän haluaa, että me mahdollisimmansyvästi tiedostamme, että Hän rakastaa meitä. Jumalan rakkaus ilmenee meillemonella tavalla. Ehkä kuitenkin

Jumalan huolenpito, osa 1

Jeesus antoi meille tärkeän ohjeen vuorisaarnassaan:”Älkää mistään murehtiko sanoen ’Mitä me syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mitäpuemme päällemme?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen

Lähetä esirukous

Kirjoita alle esirukousaiheesi, niin rukoilemme puolestasi seurakunnassamme.