Blogi

Herra, laita tänäkin päivänä minun suulleni vartija

Päivi Järvinen | 15.2.2016 21.05

Kirjoittanut Teresa Palmroth

Ennen rukoilin monesti.."Herra, laita tänäkin päivänä minun suulleni vartija" joka, sanotaan myös psalmi (141:3 "Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea"). Huomasin kuitenkin että olin jättänyt kyseisen rukouksen. Mutta ymmärsin edelleen minä tarvitsen tätä rukousta, edelleen tarvitseni suulleni vartijaa. Niin helposti suustamme lähtee ns. Sammakkoja ulos myönnätkö sen?
Meidän sanoillamme on voima ja vaikuttava merkitys, olit kuka tahansa. Monesti jaamme toisillemme omia kokemuksia ja mielipiteitä, missä ei sinänsä ole mitään pahaa. Mutta oletko miettinyt todella mitä sinun sanasi merkitsee toiselle ja mitä se voi saada aikaan. Ja nimenomaan saako se aikaan jtn hyvää vai pahaa? Selittääkseni mitä tarkoitan annan esimerkin. Olet kuullut jostakin ihmisestä jtn ei niin hyviä asioita, jotain juoruja. Nyt kun kohtaat tämän ihmisen, saatat ajatella ettet tahdo edes tutustua häneen, koska olet kuullut hänestä jtn mikä ei miellytä sinua. Ja samalla saatat ohittaa ehkä ihan mahtavan persoonan josta, olisi voinut tulla jopa sinun ystäväsi.
Tässä kohtaa tahdon sanoa, että on olemassa asioita joissa on hyvä kuunnella toisten kokemuksia ja mielipiteitä, (esimerkiksi jokin hengellinen kysymyksesi, " Kuinka toimin uskovaisena tässä tilanteessa") Mutta muista että  lopuksi kuitenkin Jumalan sana on se joka, merkitsee ja osoittaa mikä oikein ja väärin.

Havahduin siihen miten ihmisten sanat vaikuttavat niin paljon toisissamme. Miten sinä annat sen vaikuttaa?  Vaikuttaako se hyvällä tavalla, että osaat ottaa vastaan eri mielipiteet ja kokemukset avoimesti.Vai vaikuttaako huonolla tavalla että, sinulle syntyy valmiiksi jo negatiiviset ennakkoasenteet ja luulot.
En tahtonut vain kirjoittaa mielipiteistä ja kokemuksista, ja mitä se saa aikaan,vaan ylipäätään että meidän sanoillamme on todella suuri merkitys, minkä kertoo Raamattukin.
Kehoitan jakamaan kokemuksia ja ajatuksia ja ota vastaan,mutta tarkkaile  annatko sen vaikuttaa positiivisesti vai negatiivisesti. Jos ympärilläsi on ihmisiä jotka, puhuvat enemmän pahaa kuin hyvää, päätä sinä olla se esimerkki joka, tarkkailee mitä puhuu, rohkaisee ja siunaa muita!
Loppuun voit rukoilla kanssani :

Rakas taivaallinen Isä, laita minun suulleni vartija tänänkin päivänä etten puhuisi kenestäkään mitään pahaa tai juoruilisi. Anna minulle myös viisautta, koska on vain hyvä olla hiljaa ja jättää oma mielipide sanomatta. Muistuta minua myös siitä, että kielellä on vallassaan elämä ja kuolema.Ja olkoon kaikki negatiiviset ajatukset ja sanat kaukana minusta. Kiitos Herra että, kuulet rukoukseni ja autat minua.

 (Sananl.
18:7)"Oma suu on tyhmälle turmioksi ja omat huulet ansaksi hänelle itselleen". )

 (Matt 12:36) "Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
37. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi." )

 
(Matt:12:34- ).."Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu".

 ”Kielellä on vallassaan kuolema ja elämä, jotka sitä rakastavat, saavat syödä sen
hedelmää.” (Snl. 18: 21.)


"Olkoon Jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan.” (Jaak. 1: 19.)

 “Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen”  (Matt.15:18)

 "Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha.” (Jaak.1:26

Ei kommentteja "Herra, laita tänäkin päivänä minun suulleni vartija"

Kommentoi "Herra, laita tänäkin päivänä minun suulleni vartija"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

           __   __   _____      _____     _____   
    ___    \ \\/ // |  __ \\   |  ___||  |__  //  
   /   ||   \ ` //  | |  \ ||  | ||__      / //   
  | [] ||    | ||   | |__/ ||  | ||__     / //__  
   \__ ||    |_||   |_____//   |_____||  /_____|| 
    -|_||    `-`'    -----`    `-----`   `-----`  
     `-`